Uutiset - NewsMetsästyskö ei enää tätä päivää?29.01.2017 Kaarina Davis kirjoittaa Ylen kolumnissaan metsästyskulttuurista, jota minä en harjoita, en tunne, enkä halua tulla yleistetyksi tuohon joukkoon, jonka kirjoittaja tunnistaa osin jopa rikolliseksi toiminnaksi. Davis ei pohjaa kirjoitustaan mihinkään faktoihin, joita lukija voisi tarkastella ja vakuuttua tekstin paikkaansapitävyydestä. Ajattelin tehdä tällaisen vastineen. 1." Suomessa on hyvin vähän metsästykseltä vapaita alueita" (Davis 5.11.2016) 2. "Eettinen metsästäjä jatkoi matkaansa houkuttelemaan saaliinsa paikalle ruoalla." (Davis 5.11.2016) Onko tappamiselle ylipäätään oikeutusta? Olen lihansyöjä, enkä ole luopumassa tavastani - lihaa syödäkseen jonkun on pakko tappaa. Olen todennut tämän jo aikaisemminkin: jos ruoansaamiseni olisi pelkästään metsästämisestä kiinni, olisin kuollut nälkään heti ensimmäisenä metsästysvuonna - enkä senkään jälkeen yhtenäkään vuonna olisi pärjännyt pelkästään riistalla - niin vähäksi saalismääräni jäävät. Tiedän, että monella muulla menee paljon paremmin, eikä heillä ole tarvetta asioida kaupan lihatiskillä ollenkaan. Sehän on todella mainio juttu - hirvet ja peurat ovat varsin tehokkaita lisääntyjiä. Osan päätyessä pakastimeen, on maaseudulla ajelu hivenen turvallisempaa, jos ei itse ryssi itseään ojaan tai ahdistuksissaan rekan keulaan. 3. "Suomessa sallitaan hämärämetsästys, taantuvien ja vaarantuneiden lajien metsästys ja kansainvälisesti laiton haahkan pesimäaikainen metsästys." (Davis 5.11.2016) Metsästäjä tuntee alueen, jolla metsästää. Toki tuntee, kun on pesimäkaudella vienyt sinne ruokaa ja tarkkaillut alueen riistakantoja. Aika merkittävää olisi, jos sinne 20.8. jälkeen tulisi kasapäittäin harvinaisuuksia? Siitä varmaan tiedettäisiin laajemminkin ja joka vuosi tulisi paljon tuomioita metsästysrikoksista (RikosL 39/1889 48a:1§, 2 mom.). En kiellä, etteikö vahinkojakin tapahdu, mutta ylivoimaisesti suurin osa kyllä tietää, mitä ampuu. Pahempana pidän sitä, etteivät kaikki käytä noutavaa koiraa ja näin osa riistasta voi jäädä löytymättä. Se jos mikä, on tuhlausta. Haahkan metsästyksestä totean vain, että lain mukaan vain uroshaahkaa saa metsästää pesimäkaudella (MetsA 666/1993 24 § 17 mom.) ja biologiasta tunnemme, että vain naaras hautoo ja koiraat lähtevät muuttomatkalle touko-kesäkuun vaihteessa (esim.Luontoportti 2017). Metsästys kohdistuu vain koiraisiin, eikä näin ollen vaikuta lajin pesimiseen millään tavalla. Haahkan metsästysaikoihin tulee taatusti lisää rajoituksia tai kielto, jos kanta hiipuu. 4. "Metsästys on aina luonnon häirintää." (Davis 5.11.2016) Grande finale: Kyllä, noin 300.000 riistanhoitomaksun suorittaneen joukossa on kusipäitä, mutta on kohtuutonta leimata meidät kaikki. Suurin osa meistä on ihan fiksuja, koulutettuja ja empaattisia ihmisiä, jotka tykkäämme myös syödä lihaa. Kaikki liha on ensin tapettava, me teemme sen itse. Kuulun siihen porukkaan, joka syö sen, minkä metsä antaa. Näin minä ajattelen. |
Monna´s Story (FI)