Uutiset - NewsLintuja ei näy, vaan mikäs on kulkiessa02.10.2016 Kanalintukannan on sanottu olevan tänä vuonna eteläisen Suomen osalta edellisvuosien vaatimattomalla tasolla ja muualla taantunut. Jos jollakulla on herkkupaikka, jossa lintuja on - kannattaa pitää suunsa kiinni ja kuvat pois somesta. Siis siinä tapauksessa, että antaa haulikkonsa laulaa huoletta. Me muut - uskallan väittää: fiksummat - voinemme verottaa vain maltillisesti ja näin huolehtia kestävästä metsästyksestä osaltamme. Oma kanalinnustukseni on ollut tyhjän pyytämistä. Valtion mailla olen kulkenut seisojan kanssa, mutta lehtokurppia lukuunottamatta ei lintuja näy. Sen sijaan kotinurkissa vastaan on tullut sekä ukko- että akkametso, että lukuisa määrä pyitä. Mutta kilometrejä on tullut mittariin mukavasti. Tätä kirjoittaessani koko nelijalkainen orkesterini on vallannut sohvan ja taidan itsekin ottaa pienet päikkärit - eilen ajokoiran mittariin noin 25 km, itselleni reilu 10 km vähemmän. Jopa seisoja on tänä aamuna vallan rauhassa, eikä sillä aamupisujen jälkeen ole kiire yhtään minnekään. Vaikka kuolisin tänä(kin) vuonna nälkään ilman kaupan lihatiskiä, on metsästys parempaa kuin koskaan. Minulla on luottamus sekä koiriini, että omiin taitoihini. Ampumaradalla erityisesti Metsästäjäliiton alaiset lajit, joissa tulee nosto mukaan, ovat tuoneet lisää varmuutta suorittamiseen. Ratkiriemukkaita hetkiä koin kollegan pumppuhaulikon kanssa - alkoihan se lataaminenkin luonnistaa, jos kohta kömpelö oli alku! Koirien kohdalla luottamus on rakennettu lähinnä realiteettien tunnustamisesta. Ajokoira on vielä lihava, mutta se lähtee ohan mielellään töihin ja kunhan se pääsee säännöllisesti töihin, se rakentaa itsensä ihan kelpokuntoon kuukaudessa. Haltillahan on hyvä ääni ja sen hukkatyöskentelykin on vuosien saatossa prantunut. Sen rakenne ja haverijalka tekevät siitä tosin "sunnuntaiajelijan" - se ei kestä kovaa käyttöä. Luppo on näyttänyt olevansa ihan kelpoinen sorsakoira, fasaaneilla meillä on ollut huomattavaa peräänmenoa, mutta tässä kohtaa täytyy katsoa peiliin - koira on päässyt liian vähillä treeneillä, Tänä syksynä olen opinnoista vapaa - täytyy laittaa asiaa paremmalle tolalle. Eikun lupia hankkimaan! |
Monna´s Story (FI)