Uutiset - NewsHelmien jahdissa15.01.2017 Myönnän olleeni skeptinen, kun ensimmäisen kerran kuulin Haulikkohelmistä. Pian homman juoni kuitenkin paljastui - tavan naisille, leideille ja lompsijoille soveliasta meininkiä, useimmiten aseiden kanssa, joskus ilmankin. Hulvatonta huumoria, ryppyotsaisuus kaukana - tämä on hyvä show! Eilen oltiin uudessa paikassa jahtaamassa fasaaneita. Kun ne ovat pääosin tarhaistukkaita, ei kyse ole varsinaisesti metsästyksestä, mutta koiran koulutukseen, mukavaan yhteisoloon ja maanviljelijän tienestien kohottamiseen homma sopii mainiosti. Mukanamme oli myös muutama vasta-alkaja, niin kaksi- kuin nelijalkaisissakin. Homma on turvallista, ja siksi mahdollistaa vähemmän kokeneempien kasvavan oikeaan kulttuuriin. Sellaiseen, jossa ihmisten ilmaantuminen paikalle tai koiran vallaton peräänmeno eivät aiheuta vaaratilanteita. Muutamat perkeleet saattavat päästä ilmoille, muttei sen vakavampaa. Käytössämme olivat mahtavat maastot, oli laskeutusallasta, metsää, taimikkoa, peltoa, ojanjuurta, hakkuuaukkoa - koirille ja meille naisille paljon kilometrejä nieltävänä ja toisaalta linnuille hyvin piilopaikkoja sekä koirilta, meiltä että luonnon pedoilta. Kuumia tilanteita, koiria, aseita ja naisia. Onnistumisia, raakoja ohiampumisia, koirien sössimisiä ja perkeleellisiä peräänmenoja. Hyvää ruokaa, railakasta huumoria ja päivän päätteeksi erinomainen sauna Seeterin kartanolla. Olen ollut jäsenenä reilun vuoden ja olemme ampuneet eri valmistajien aseilla (Beretta, Franchi, Blaser, Benelli), kouluttautuneet paremmiksi ampujiksi, kisanneet Riistapoluilla ja jopa SM-kisoissa, poksauttaneet jokusen skumppapullon, käyneet erikoisoptikolla (Zeiss iProfiler) ja syöneet hyvin (Vispilä!) ja käyneet fasaanijahdeissa. Ensi kaudelle laajennetaan kyyhkysille ja sorsille! Kaikki ammuttu päätyy lautaselle, ja ymmärrämme myös hyvän viinin päälle! Tässä porukassa on hyvä olla ja odotankin mielenkiinnolla mitä kaikkea saamme aikaan. Tälle kaudellekin ehtii vielä yhtä jos toista. Jos kiinnostuit, meidät löytää Facebookista. Ai niin, Jägermeister on kohdannut haastajan - uusin suosikkini on Valhalla! |
Monna´s Story (FI)