Uutiset - NewsKasvattajien valinnat20.01.2018 Kirjoitin Facebookin ryhmään aloituksen, jossa halusin herättää keskustelua siitä, mikseivät kasvattajat kovinkaan usein perustele tekemiään jalostusvalintoja julkisesti, esim. omilla kotisivuillaan. Muutamilla kennelsivuilla käytyäni totesin, että aika usein vaan todetaan yhdistelmä ja linkitys on Kennelliiton jalostustietokantaan. Perustelut yhdistelmän sopivuudesta, miten jalostuseläimet sopivat toisilleen ja mitä yhdistelmästä halutaan, jäävät usein kertomatta. Kritisoin myös sitä, ettei hintatietoa laiteta avoimesti esiin - mehän tiedämme, että se on jotain 1.000-1.600 välillä. Tämä koskee siis ainakin käyttölinjaisia labradoreja. No, tähän mennessä avaukseni ei ole ihmeemmin saanut kasvattajia osallistumaan keskusteluun - enkä kiistä ollenkaan, etteikö kysyvälle vastattaisi - senkun soittaa pentueen kasvattajalle. Mutta eivätkö sekä kasvattaja että potentiaalinen ostaja pääsisi vähemmällä, kun kasvattaja avaisi valintojaan julkisesti - miksi vaivata häntä turhaan, jos näkemykset eivät luetun perusteella kohtaa? Toisaalta se vierailu ei anna aina sitä, mitä ostaja ehkä kaipaa. Oletushan nyt on joka tapauksessa, että narttu on luoksepäästävä ja rauhallinen kotioloissa? Mutta miten se käyttäytyy passissa, miksi se sai Alo 0 ensimmäisestä kokeestaan, tai miksei ole A-tuloksia tai miksi on pääasiassa Wt-tuloksia? Erityisesti niissä tapauksissa, että kasvattaja on päätynyt käyttämään ulkomaista urosta - eikö hän voisi kertoa sen ominaisuuksista ja suvusta - sehän on ainakin minulle, joka en tunne sukuja, sitä tietoa ja osaamista, josta mielelläni pennun hinnassa maksan. Labradori on taas noussut Suomen suositummaksi roduksi. Yleensä suosio ei tiedä hyvää, jalostetaan määrää, eikä laatua. En tiedä, kuinka suuri on käyttölinjaisten suosion nousu, mutta kaiketi niidenkin kysyntä on kasvanut. Tätä kirjoittaessani tarjonnassa on kaksi pentuetta ja kahdeksan astutusta, se on kaikkien kenties toteutuessa aika paljon? Ehkeivät kaikki päädy metsästyskäyttöön? Onko sillä väliä, pääasia, että koirilla on jotakin tekemistä ja niistä pidetään huolta? Kukapa minä olen kritisoimaan? Sunnuntaimetsästelijä, jonka omat saavutukset noutajapiireissä eivät ole kummoisia: NOME B Avo 1 ja A3 - lisää tuloksia ei liene tulossa, kisaamispalo on sammunut. Nykyisellään on seisoja, jolla on NUO3 ja peräänmenoa, sillekään ei taida lisää tuloksia tulla. Hakee ja seisoo ja noutaa - se siinä välissä on minusta kiinni - ei voi kuin katsoa peiliin. Tälle kaudelle ollaan oltu fasaanijahdissa varmaan tusinan päivää ja mitä nyt jonkun kerran oltu kanalintujen perässä. Mukavaa on ollut, on onnistuttu, ryssitty, oltu häikäiseviä ja välillä kerrassaan kelvottomia. Tällä tiellä haluan jatkaa. Jalostus on tietoista riskin ottamista - paras parhaalla ei välttämättä toimi ollenkaan, paperilla sopivat saattavat nekin tuottaa sutta ja sekundaa. Juuri siksi ostajana haluaisin perustelut yhdistelmälle - sekin olisi kiva tietää, jos vaikka jollakin isommalla sukusiitosprosentilla haetaan jotain tiettyä - tai jos sukusiitos on 0%, niin silloinhan suvut pitäisi tuntea todella hyvin. Sitä perustelua kaipaan lisää. Ymmärrän mainiosti, että kaupan käydessä muutenkin siihen ei ole tarvetta - mutta lisäarvoa tuottaakseen kasvattaja minun näkökulmastani kyllä tekisi sen. Ja tekee - erinomaisiakin esimerkkejä on. Vaikkapa Meadowlark ja seisojapuolella Meracus - nettisivut ovat varsin informatiivisia. Miksi rotukoirakasvattajan pitäisi olla mainostoimisto, voi joku kysyä. Molemminpuoleinen etu on, jos lähtökohdat ovat myyjällä ja ostajalla samalla tasolla; käyttötarkoitus, tietynlaiset työskentelyominaiasuudet, luonne ja terveys. Tiedonvälitys nettisivujen tai fb-ryhmän kautta vaatii tietysti aikaa ja viitseliäisyyttä ja ehkä vähäsen osaamistakin, joillekin päivittäminen voi olla varsin epäkiitollista hommaa. Asiaa voi kirjoittaa ilman erityistä painoarvoa graafiselle ja jos ei koe osaavansa kirjoittaa, puhuu asiat videolla. Kuvaa vaikka sitä koiraansa siinä samalla. Miksei sitä omaansa ja valintaansa kehuisi julkisesti, jos on itse todella sitä mieltä? Totuushan on, että teki niin tai näin, toinen tykkää ja toinen ei. Miksi ei kertoisi avoimesti tavoitteidensa ja saavutustensa takana - someyhteisö kyllä hoitaa lynkkauksen ja kehumisen tarvittaessa! |
Monna´s Story (FI)