Uutiset - NewsFantastinen Ladies´ Trial 201815.10.2018 Saksanseisojakerhossa enemmistö jäsenistöstä on miehiä ja naisten osuus on vain 20 % (Saksanseisojakerho 2018). Naisille on kuitenkin nähty tarpeelliseksi kehittää oma suurtapahtuma ja sellainen on Ladies´ Trial, joka on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1994 ja tänä vuonna Kanta-Hämeen Kanakoirakerho ry kantoi järjestelyvastuun. Minä olin luvannut olla tarvittaessa mukana. Niinpä minä ja reilu pari tusinaa (!) muita talkoolaisia olimme Hahkialan Uiskolassa valmiina toteuttamaan noin 70 osallistujan seisojakoe oheistapahtumineen.
Hahkialan Uiskola sopii erinomaisesti tällaistenkin tilaisuuksien pitopaikaksi - upea sijainti Hauholla Kirrisen rannalla ja remontoidut puitteet toimivat hienosti - erityiskiitos fantastisesta ruoasta ja ystävällisestä palvelusta. Tunsimme olevamme - myös koirinemme - tervetulleita.
Leidit oli jaettu kymmeneen (!) ryhmään, joiden maastot sijaitsivat pisimmillään 75 kilometrin päässä keskuspaikalta. Maanomistajien, metsästysseurojen ja maasto-oppaiden tuki on ratkaisevaa - he ovat ehdottomasti avainasemassa tällaisten tapahtumien mahdollistajina. Tuomareita tarvittiin myös se 10, positiivista mieltä ja valopilkkujen etsimistä sielläkin, missä koira törmäsi, meni perään ja pisti noudonkin ranttaliksi!
En päässyt lauantaina ollenkaan maastoon - siellä tehtailtiin hienoja ykkösiäkin. Olisin erityisesti halunnut nähdä mm. Riistapellon Immon (NUO1 / 93 p.) ja Sysiässän Anna Mulle Piiskaa (AVO 1 / 84 p.). Mutta tiedottamisrintamalla tapahtui koko ajan ja latasin ryhmäkuvia nettiin, tunnelmia maasto-oppaiden kuvista ja viesteistä, sitä rataa. Kuvistakin oli aistittavissa erinomainen tunnelma.
Tuloksiakin saatiin, eikä finaalikoirien valinta tuottanut kaiketi suurtakaan ongelmaa - kaikki ykkösen saaneet. Mukana 2 x NUO 1, 3 x AVO 1 ja 1 x VOI 1. Finalistien ohella illan onnellisimpiin taisi kuulua nainen, jolle kävi flaksi arvonnassa - hän voitti Blaser F16 -haulikon, jonka Nordis Oy ystävällisesti oli lahjoittanut tapahtumaan. Muutoinkin yhteistyökumppanit olivat hienosti esillä. Olin erityisen ilahtunut oman pankkini - OmaSp:n näkyvyydestä tapahtumassa. Asiakkuuteni jatkuu mukavissa merkeissä!
Minulla oli myös kunnia lukea kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan viesti Ladies´ Trial -väelle. Lainaan hänen sanomastaan. "On aina ilo huomata, että perinteiset lajit, joissa yhdistyvät hienolla tavalla ihmisen, sanoisinko tolkun suhde luontoon ja metsästykseen, voivat tänä päivänä näin hyvin. Ulkoilu luonnossa tekee hyvää koko keholle sekä mielelle ja on osa tasapainoista suhdettamme luontoon."
Anttilan sanoihin on helppo yhtyä. Riistatalous on moneltakin kantilta tolkullista hommaa - verotetaan, säädellään ja säästetään tolkulla. Erityiskiitos - sitä tuli myös osallistujilta - Uiskolan eväistä; fantastista mustajuurikeittoa ja pääruoaksi kuhaa lähijärvestä! Aivan kymppivalinta! Sain myös Hauhon Alkosta erinomaista palvelua ja suosituksen ranskalaisviinille Chateau Haut Larivee (€ 17,91), joka oli sopivasti hienostunut, että se sopi läpi koko aterian.
Illallisella oli elävää musiikkia ja ilmeisen elävää seuranpitoa - erilaisia jatkoja järjestettiin ilmeisesti useammalla taholla, minäkin ajauduin naisporukalla juhlistamaan hienoa iltaa. Sillä tavalla kiireistä, etten ehtinyt edes saunaan, joka sentään näissä koiratapahtumissa on aina ihan ehdoton :)
Sunnuntaina maastooon lähtivät finalistikoirien lisäksi 2 ryhmää KAER-kokelaita, minä kävelin finalistien perässä Hahkialan maastoon. Aivan käsittämätön ilma lokakuun puolessa välissä - lämpöä 20 ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Liekö tällä ja lauantain urakoinnilla vaikutusta, koirat eivät enää olleet parhaimmillaan. Tuli tyhjiä seisontoja, tuli törmäämistä ja peräänmenoakin. Kuuluu toki finaalin luenteeseen, että voittajaa haetaan - ja jos ei löydy erinomaista suorittamuista, niin löytyy se, joka tekee vähiten virheitä. Oli erityisen hienoa, että voittajakoiraksi kruunattiin Samin & Miian kasvatti Riistapellon Iisa, jonka emälinja on Helena Behmin osaamisen tulosta.
Lopuksi se kysymys: olisinko itse halunnut olla seisojani kanssa pellolla? Ehdottomasti olisin. Miksen ollut - no, peräänmenevällä koiralla ei ole kokeisiin asiaa, ja siihen taas syy löytyy peilistä. Saa sillä silti riistaa ja voi iloisesti metsästää!
Lämpimät onnittelut Ladies´ Trialissa pärjänneille, tsemppiä teille, joilla koe ei sujunut - erityiskiitos kaikille kanssatalkoilleille ja oululaisille tsemppiä järjestää hienoa Ladies´ Trial 2019!
Kuvien c) Totti Turunen. |
Monna´s Story (FI)