Kohti uutta metsästyskautta // The Hunting Season About To Open

07.08.2022

Näätä, mäyrä, kettu ja tietty villisika, supikoira, minkki - kolme viimeistä haitallisina vieraslajeina toki ympäri vuoden ovat jo sallittua riistaa ja tästä mennään kohti sepelkyyhkyä, puolisukeltajia ja sitten 1.9. alkaen pankin ovet avautuvat kokonaan. Huippua! Odotan malttamattomana aamuista kokoontumista, pohdintaani sopivan kyttäyspaikan valinnassa, aseen pakkausta, pukeutumista - mahtaako lämpöä riittää kuinka pitkälle syksyyn, jahdin alkamista, jännityksen tiivistymistä..

Minulla oli hieno tilaisuus olla ohjaamassa metsästyskorttitutkintoon valmentautuvia ja vaikka ne asekokeilut ovat siitä hankalia, että aina ei isommastakaan valikoimasta löydy just sopivaa, niin saa kuitenkin ensituntumaa siitä, miten aseilla (haulikko ja kivääri) ammutaan. Ryhmän ohjelma oli fiksusti laadittu just niin, että aseiden turvallisesta käsittelystä ja ampumiseen - haulien ja luotien kantamasta, kuulon- ja näönsuojasta, sekä yleisesti fiksusta metsästämisestä olivat ennen ampumrasteja. Osallistujat saivat ensimakua sekä 100 tarkkuusammunnasta, että liikkuvan hirven ammunnasta. Haulikkopuolella esittelyssä olivat metsästystrap ja -haulikko (skeet).

Upea ryhmä, joka halusi onnistua, kuunteli neuvoja, uskalsi kysyä ja kokeilla! Joillakin oli luontainen kyky löytää asento ja rytmi ammuntaan, toivon näkeväni heitä radalla jatkossakin. Metsästystutkintoon kuului myös biologin osuus, jossa käsiteltiin mm. vieraslajeja ja eläinten käyttäytymistä. Metsästäjätutkintoa voi lämpimästi suositella niin metsästyksestä kiinnostuneille kuin sitä vastustavillekin.

Meilä on tänään hirvikokous, johon luonnostelin turvallisuussääntöjä. Aika monta asiaa on huomioitava, alkaen ammuttavan kohteen tunnistamisesta ja päätyen lopulliseen päätökseen liipaisimen puristamiseen - onko etäisyys sopiva, mitä on taustalla. Paitsi nämä rationaaliseen ajatteluun ja päätöksentekoon liittyvät asiat, mutta myös rutiinien muodostaminen. Eilen tuli ikävä uutinen hirvenjuoksun SM-kisoissa sattuneesta vahingosta, joka kuuluu sarjaan "ei koskaan pitäisi tapahtua". Oma reseptini on rutiinit. AINA samalla tavalla, samassa järjestyksessä. Ja ohjeet selkosuomeksi - puretaan passit tarkoittaa aseen tyhjentämistä ja siirtymistä kokoontumispaikalle, mutta TÄSSÄ järjestyksessä.

Näillä ajatuksilla hirvikokoukseen. 


Compared to the German Jagdschein, our hunting license is both cheap and easy - it takes a short course and a test with cost of 20 euroa at the cheapest. The annual game management fee of eur 39, shooting test for big game eur 20 and then whatever the cost is for the actual hunting grounds.

I was invited to introduce trap shooting to some folks attending the lectures for the hunting lience test by Beretta. The programme had been designed so that theory lessons - incuding safety and bascs about shooting started the day. We then lunch and divided into smaller groups a party of about 40 people got to work. It was a lot of work, but I had a really great time. Always fun to be with people who want to learn and are not afraid to ask anything puzzling them. We had 5 different Beretta models at our trap station, and that is always a bot challenging, since there´s no real possibility for proper gun fitting. But everyone got to shoot trap, skeet and 100 m target shooting (rifle) and running moose. I do believe I will be seeing at least a few of these folks at the shooting range again in the near future!

Our annual moose hunting meeting is tonight. Yesterday we got the news of an accident at the shooting competition, the gun had went off by accident injuring someone. I made a list of rules to make sure it will not happen in any of our events. My basic guide is consistence - if I follow a ritual each time, then I will never have a loaded gun anywhere else but when I am actually in my position to shoot.

Here´s a lovely view of Loppi Shooting Centre

Lopen_ampumarata.jpg 

25.09.2022Pohjoinen Paras! // The North Is The Best!
04.09.2022Benelli Lupo
07.08.2022Kohti uutta metsästyskautta // The Hunting Season About To Open
02.07.2022RHY:n liikkuvan hirven pm // Moving target rifle competition
13.06.2022Pitkästä aikaa ERÄMESSUT // Long time no see GAME FAIR @ Riihimäki
02.06.2022Kurkkaus tuotemerkkien taakse // A look behind trademarks
28.05.2022Metsästäjäliiton urheiluammuntaa // Sport shooting by Finnish Hunters´ Association
07.05.2022Talkoolaisten Ternitrap // About volunteers & small shooting ranges
18.04.2022Ampumaradoille, ihmiset! // Up and at ´em, shooting ranges are open!
12.03.2022News from the Industry - IWA 2022

Siirry arkistoon »