Uutiset - News

Talkoolaisten Ternitrap // About volunteers & small shooting ranges

07.05.2022

Talkoot. Että kaikesta ei tarvitsisi maksaa ihan kermankuorintahintaa ja toisaalta, koska ampumaseurat ovat luonteeltaan yleishyödyllisiä, eivät tavoittele liiketaloudellista voittoa tahi tosiasiallisesti kilpaile toisiaan vastaan. Ampumaradat ovat sekä metsästäjille että muille ammunnan harrastajille oivallisia paikkoja tavata samanhenkisiä ja harjoitella - ja ihmismielelle on luontaista testata omia kykyjään toisia vastaan. Siispä kisaamaan.

Beretta 1-cup perustettiin 2016 kaudelle ideana tuoda 1-trapin pariin lisää väriä, väkeä - ja samalla kaikenkokoisille ampumaradoille käyttäjiä. Metsästäjäliiton (n.d.) mukaan meillä oli yli 2.000 rataa 1990-luvun lopussa, nyt jäljellä on rapiat 600. Loppujakin on sitä helpompi vaatia suljettavaksi, mitä vähemmän niille on käyttöä. Beretta 1-cup onnistui mainiosti ensimmäisinä vuosina; kiinnostus oli merkittävää ja cupia kierrettiin Ylistarosta Sipooseen ja Kokkovuoresta Porin Katinkultaan. Alkuinnostuksen jälkeen tuli haasteita pitää kiertue tuoreena ja riittävän houkuttelevana. Sitten tulikin COVID-19.

Mutta palo ampua kilpaa jos vaikka pienemmissäkin karkeloissa on kuitenkin edelleen hengissä. Kustannukset ovat vaan nousseet merkittävästi, eikä palkintojen hankkiminen ole helppoa - ymmärrettävästi yritykset ovat vailla jotain kättä pidempää. Näkyvyys on ihan kiva niinkauan kuin se tosiasiallisesti myös auttaa asiakashankinnassa ja näkyy kassalla. Hyvästä tahdosta harva yritys antaa palkintoja, saati rahaa. Niinpä seuroissa paljon pitää tehdä itse, jotta saa aikaan kisarupeaman, jossa on kohtuullinen osallistumismaksu, käyttökelpoiset palkinnot ja reilusti osallistujia. Mutta talkoohenki - niin koomaisena kuin sitä pidetäänkin - elää sittenkin. Siitä osoituksena TERNITRAP, joka polkaistiin herrojen Ropilo & Tuominen ajattelusta - suurpiirteisellä hengellä. Ajatuksena ehkä enemmän koota hyvä porukka koolle, ampua jokunen kiekko, kehua ja kettuilla, niinkuin asiaan tietysti kuuluu.

Nimensä mukaisesti ternimaitoa oli tarjolla lättyjen ja pannarin ystäville, mutta ennenmuuta riemastuttava määrä ystäviä, joiden kanssa olemme parantaneet toisiamme lähinnä varsin makaaberien juttujen muodossa - mutta niin isolla menestyksellä! Hienoa saada porukka taas kokoon!

Omaan aseeseeni oli tehty vähän muutoksia, että istuvuus olisi parempi - ja sehän tuntui olevan toimiva metodi. Peruskisan 2 x 18 ovat vallan tyydyttävät tässä vaiheessa. finaalissa hyydyin kelinkin viiletessä. Surkeat 11. Kisan kuudes. Ammuin lyijypatruunoita, on muuten terästä miellyttävämpi ampua ja kolmevarttisella sain vallan hyviä osumia. Kisafiilis on palannut! 


Shooting clubs try to do as much as possible by volunteers. These days it is getting harder to find any, but today proved there are still some left. A couple of our regular competitors wanted to end the long pause we have had to have b/c of COVID-19, and so the "Colostrum Trap" was born. The title also the prize - and I think all good enough to get it were truly please. It makes great pancakes!!

I had some work done on my gun, the stock is now maybe 1 cm shorter, and what a difference it made. I still have to make sure I am wide awake when I call for the bird, and the mount needs to be perfect, but when all is done well I got some really nice hits. 

01.10.2023Parhaat palat Saksasta // Looking back at wonderful Thuringia
13.08.2023Kisajärjestelyjä // Organizing a trap competition!!
31.07.2023Ei se mennyt niin... // Did not go as planned
16.07.2023Benellejä, Benellejä! // Benellis and more Benellis!
22.06.2023Kun ei vaan ehdi! // When there´s just not enough time!
14.06.2023Numerolappua selkään // Let´s compete!!
20.05.2023Hirvikiväärit esiin // Let´s take out the rifles!
20.03.2023Radat kutsuvat! // The Ranges Are Calling!
21.02.2023Ammunta talviharrastuksena // Shooting as winter hobby
12.02.2023Kausi paketissa // Season is closed

Siirry arkistoon »