Monipuolista treeniä! // Honing your shooting!

01.06.2020

Piekkari2.jpg
Wildboar TAP-573
Ammunta on vallannut harrastustoimintani ja löydän siitä koko ajan uusia ulottuvuuksia. Ja niillä kaikilla on hyvää tekevää vaikutusta metsästykseen. Nyt ammutaan pienoiskiväärillä! Suomalaista alkuperää, Tampereen Asepajan tuotantoa jostain 80-luvulta - ja edelleen ihan iskussa. Ase on varsin raskas, pystyammunta simuloi hyvinkin hirvikivääriä ja voin harjoitella liikkuvaa kohdetta. Ammukset ovat halpoja, rasiallinen (50 kpl) .22 LR -panoksia maksaa halvimmillaan muutaman euron. Kuvan aseessa on myös äänenvaimennin, joten edes kuulosuojia ei tarvitse käyttää. "Kakskakkosta" saa käyttää myös linnustukseen, joten ihan täysiverinen metsästysasekin se pienriistalle on.
Eikä se nyt tuonne 50 metriin pystystä ihan niin helppoa ollut. Olen tykästynyt jahdeissa ampumaan tuelta, ainahan sellaisen käyttö ei ole mahdollista, siksipä vapaata pystyammuntaakin on syytä harjoitella. Tätä kirjoittaessani korona-ajan rajoituksia aletaan purkamaan - nyt ampumaradoille! 
Benellin tukin pudotukseen ja sivuvääryyteen tekemiäni muutoksia (ks.edellinen päivitykseni) pääsin kokeilemaan myös. Sivuvääryyttä pitää lisätä, sen huomasin ampuessani paikallaan olevaan kohteeseen. Onneksi osaan tehdä säädöt ihan itse! Ja muuten, Benellillä on nyt ammuttu 1000 laukausta. Aseen puolesta täysin ongelmitta - tukissa roikkuu se, jonka pitää olla parempi!

A .22 caliber rifle is such a handy and cheap practise gun. A real gun still, safety precautions apply up to 1,6 km - but a great way to practise for deer and moose hunting. The gun in the picture is an old (from the 1980's!!) Finnish produce, by Tampereen Asetehdas, equipped with a silencer - so not even hearing protection is needed. 
It does not have any recoil, but it´s at least as heavy as my .308 -rifle, if not heavier. I am used to using a trigger stick, but it is not always possible - so shooting practise without it is definitely a must! Ammo for this .22 LR is really cheap, a few euros for a pack of 50, so no excuse not to practise! This gun is also legal for bird shooting, so I stand corrected, I have had my doubts!
Also I should mention, my Benelli 828U Sport now has 1.000 shots and the onky flaw has been the one holding the gun - me!! At the moment I am actually ding better in skeet than I am in trap, I seem to have developed new mistakes. The shooting ranges have begun to lift their restrictions, so no excuse for not training your shooting!
02.07.2020Benelli-ilta SSG:llä // Evening w/ Benelli
19.06.2020Vahva suositus // Sporting @ Nokia!!
12.06.2020Liikkuva hirvi! Osa IV.. / Running moose .. Part IV
01.06.2020Monipuolista treeniä! // Honing your shooting!
26.05.2020Aseseppäilyä // Gunsmithing
10.05.2020Benelli & Compak Sporting
03.05.2020Treenauksen tarkoitus // The Purpose Of Training
26.04.2020Over the moon // Kuun tuolla puolen :)
11.04.2020A brand new page! / Uusi sivu on käännetty!
28.03.2020Ratakausi on auki! / Range shooting season is now open!

Siirry arkistoon »