Uutiset - News

Weidmannsheil!

Upea reissu Saksan Thüringeniin on takan ja on aika makustella metsästysmuistoja. Tänä vuonna saksalaisen metsästyskortin (Jagdschein) uusiminen oli viime kertaista huomattavasti hankalampaa. Vaikka minulla ja muutamalla muulla ryhmämme jäsenistä oli jo sellainen, tarvittiin tällä kertaa myös rikosrekisteriote ja todistus liikkuvaan maaliin ampumisesta, ensikertalaiset laittoivat lisäksi paperikuvan. Isäntämmekin totesi, että tässä suhteessa Saksa on vielä keskiajalla. Suomalainen riistahallintomme toimii siis upeasti; metsästyskortin saa eri kieliversioilla - myös saksaksi - ilman kummempia anomuksia, senkun tulostaa Omariistasta. 78 euroa oli saksalaisen kortin hinta ja on voimassa 31.3.26 asti, tarvittiin myös erillinen hakemuslomake.

Ohjelmassa oli Erfurtin alueella kaksi kytisjahtia ja kaksi ajojahtia. Kytisjahdeista ei edes isännillä ollut mitään odotuksia, eikä mitään saatukaan, edes havaintoja. Mutta oli mukavaa istua korkealla tornissa - saksalaisen jahtimaailman keskeinen termi on KUGELFANG!  Se tarkoittaa, että ampuminen on sallitua VAIN, jos piippu on alaspäin ja luoti mahdollisesti ohi mennessään iskeytyy maahan. Erikseen vielä sanottiin, ettei niin, että edessä on vain ammuttava riistaeläin (saati kaksi) tai puu. Alueet ovat meikäläisittäin yksityisillä reviireillä varsin pienet - esim. 400 ha. Mutta sama sääntö oli myös kahdessa isossa ajojahdissa. Toisessa yli 100 osallistujaa (passit ja ajomiehet koirineen) ja toisessa ehkä noin 50-60. Molemmissa kaikilta tarkastettiin ensin metsästyskortit ja sitten porukka oli etukäteen (piti ilmoittautua paperilla :) jaettu autokuntiin, jotta kunkin porukan opas vei perässään tietyn alueen passit. Homma toimii!

Passit olivat moninaisia. Ekana päivänä mainio paikka aukealla ja torni, josta saattoi ampua kaikkiin suuntiin - ja korkealla, hyvä näkyvyys noin 50-60 metriin. Toinen erikoisuus on, ettei porukalla ole radiopuhelimia, vaan jahtipäällikön puhuttelussa mainitaan paitsi sallittu riista, mutta muistutetaan myös rangaistuksista ja annetaan kellonaika, milloin jahti loppuu. "HAHN IN RUH" tarkoittaa, että passimiehen ampuminen loppuu toiseen tuloksettomaan laukaukseen! Aivan loistava periaate, pistää miettimään minkälaiseen paikkaan ampuu! Ajomiehiä ja heidän mitä ihmeellisimpiä koiriaan (nähty on mäyräkoirien ja seisojien ja viiriäiskoirien lisäksi mm. villakoiran näköinen otus, jolla oli tutkapannan sijaan kello kaulassa ❤️) piti myös varoa - ja ajoahan siis ei voinut seurata Trackerista, koska niin harva sitä käyttää! 

Ajojahdit toteutettiin upeissa Oberhofin maisemissa, ja voin sanoa, että niillä korkeuseroilla sekä ajomiehet että -koirat kyllä saivat tuntea jahdin nahoissaan. Vielä yksi asia, joka seuraa siitä, ettei radiopuhelimia käytetä (koska ne eivät isoilla valtion metsien alueilla kuulu) on, että jahti alkaa heti, kun metsästäjä on tornissa (ja saa vasta siellä ladata aseensa). Ja jahti loppuu tiettyyn kellon aikaan, eikä sen jälkeen saa ampua laukaustakaan, ellei se sitten ole lopetuslaukaus. Jokainen passi sai myös ohjeet ja tärkeät puhelinnumerot, ohjeisiin kuului myös osio, jonne piti merkitä minne ja kuinka kauas ampui ja eläimen mahdollinen pakosuunta - tornista ei saanut poistua minkään muun syyn takia, kuin silloin, jos koira olisi ollut pulassa. 

Ekassa ajossa - kesto 2 tuntia - minun passiin tupsahti villisikaemakko, mutta jätin ampumatta, kun eteni peitteisessä maastossa ja piiput olivat ihan toiseen suuntaan, kun näin sian. Ja muuta en sitten nähnytkään. Tämä jahti oli aika korkealla (Oberhofin kyläkorkeus on 815 m merenpinnan yläpuolella) ja kyseessä kauden ensimmäinen ajojahti. Toinen jahti oli laaksossa ja oletus oli, että nyt saadaan saksanhirviäkin liikkeelle. Laaksossa korkeuserot olivat rajut - pelkästään passiin pääseminen otti askelia ja keuhkoja! Edessäni noin 50 metrin päässä tiheä taimikko, torni oli rinteessä ja ennen taimikkoa vielä metsäautotien jäänne. Tännekin tuli yksi sika, mutta liian kaukana, vilisi puiden takana. Mutta olipa hienoa nähdä niitä! Muu porukka onnistui mm. kauriin ja saksanhirvilehmän kaatamisessa. Hienoa!

Sitten loppupäiviksi siirryimme uudelle alueelle ja meillä oli ammattimainen ohjelma; kytistä aamuin illoin. Aamulla ei tullut mitään, mutta 1. iltapassi oli taas sellaisen rotkon seinämällä - ja nyt tuli Kiväärikoulusta tuttu luento alaspäin ampumisesta mieleen. Helposti tulee ampuneeksi liian alas - ja niin tuli, onneksi osuma oli silti riittävä ja eräksi elämäni ensimmäinen kuusipeura (vasa). Totesin sitä ylös raahatessani, ettei mitään tätä isompaa voikaan tällä paikalla ampua 💀 - no, muita järkeviä mahdollisuuksia ei tullutkaan.

Viimeinen jahti meni sikäli heti alkuunsa plörinäksi, että valtavalla peltoaukealla oli viljelijä kylvämässä ja kun vaihdoin paikkaa tuli heti kohta jo liian pimeää.

Edelleen mieleenpainuneita asioita oli myös riistan käsittely. 1. ajojahdin jälkeen oli riistaparaati, mutta toisen ajojahdin jälkeen eläimet käsiteltiin ja vedettiin suoraan kylmäkonttiin roikkumaan. Takki päällä, niinkuin täällä tapana on. Villisioista oli erikseen annettu ohje, ettei  niitä saanut suolistaa maastoon afrikkalaisen sikaruton uhan takia - eli ne haettiin peräkärryillä erikseen.

Muutoin kaikki sujui täsmällisesti, viennit, haut ja jälkihaku - ja sieltähän löytyi myös sellaisia saaliita, joita ei oltu osattu odottaa. Jälkikoiria on kiittäminen! Muutoin opin myös, että villisian kohdatessaan on koiran haukku erilaista, paljon aggressiivisempaa - ja kuultiin tarinoita, joissa koira on ottanut osumaakin. Ei mitään lastenleikkiä, ja ken sikoja enemmän Suomeen toivoo voi ainakin sika-alueilla heittää hyvästi metsäkanalinnuille.