Uutiset - NewsTyöntäyteistä aikaa // Busy at work08.09.2024
Saksalaisryhmä oli vieraanamme viikon verran. Järjestelyissä on aina jotakin haasteita, eikä tämä vuosi ole mikään poikkeus. Vaikka monessa seurassa valkohäntäpeuratalkoita on ollut menneinä vuosina ihan väsymykseen asti, oli silti hankalaa saada ostettua lupia. Onneksi muutama yhteistyöhaluinen seura löytyi - ja kuinka ollakaan. Yhteistyö tuotti mukavia hetkiä niin kytikselle päässeille vieraillemme kuin myös seura-aktiiveille, joiden majalla saimme vierailla ja seurata myös lihanleikkuuta. Minä panin merkille, että meilläkin osa hoitaa suolistuksen vasta majalla - hygieniataso on ainakin korkeampi. Muistan meidän viime syksyn (2023 syyskuu) Saksan reissulta, että siihen kiinnitettiin erityistä huomiota. Katsopas kuvaa, metsäkauriit roikkumassa - takki päällä ja siisteys on silmiinpistävää. Onko sillä väliä? No, tässä eletään syyskuuta - sortseissa ja t-paidassa pärjää, kyllä se melko otolliset olot haitallisillekin lihanhajottajille tarjoaa. Oikeanpuoleinen kuva on Suomesta - palat ja jauheliha vakumoidaan heti leikkuun/jauhamisen jälkeen. Siistiä hommaa ja ruhossa ei ole mitään ylimääräistä, kun se avataan ja nyljetään vasta majalla. Kytikselläkin oli aivan liian hieno ilma, toisaalta se mahdollisti upeat havainnot hirvistä - parhaimmillaan tehtiin havainnot useammasta hirvestä ja lähes 10 eläimen peuralaumasta. Suomiko vähäriistainen maa?! No, sikäli kyllä, että sallittuja eläimiä ei siunaantunut ammuttavaksi yhtä enempää. Opiskelijoille saattoi antaa kiittävää palautetta hermojen hallinnasta - ei yhtään sinnepäin / toivotaan -laukausta. Yksi peurapukki saatiin paloitella kotiinviemisiksi - ja ensimmäiset pihvit niistä on näköjään kokkailtu heti kotiinpaluun viikonloppuna. Ampumaradalla harjoiteltiin juoksevaa ja kohti tulevaa karhua Benellin kivääreillä. Puoliautomaattiset Benelli Endurance -kiväärit olivat erityisen suosittuja - niitä ei kuulemma saksalaismetsissä juuri näy. Karhun osalta - uusi laji sekin - on todettava, että harjoitella pitää itse kunkin. Sen verran osumissa oli sanomista. Mutta kivääri on kuitenkin ehdottomasti vahvempi väline saksalaisille. Haulikkopuolella olikin useampi ohjaamassa, jotta saatiin onnistumisiakin. Benellin puolarit olivat isossa roolissa, mutta myös rata-aseeni Benelli 828U Sport sai uusia ystäviä. Ratapäivän lisäksi yksi porukka halusi vielä toisenkin ratapäivän ja se järjestettiin - tällä kertaa compakin merkeissä. Leppäsen Kim kävi esittelemässä practicalia - sehän valtaa alaa erittäin sporttisena haulikkoammunnan lajina. Metsästysmuseo, Kemppaisen trofeet, Roselli, metson soidinalue, metsätaloudellisia asioita ja perinteinen suomalainen jänisjahti olivat myös ohjelmassa - tässä on menty pää kolmantena jalkana koko viikko ja takki on tyhjä. Mutta päätösillallista vietettiin oikein lupsakkaissa merkeissä ja olen vakuuttunut yhteistyön jatkuvuudesta. Tätä on verkoston rakentaminen parhaimmillaan - yhteisiä kokemuksia, uuden oppimista, ystävyyttä ja kumppanuutta yli kulttuurirajojen. Thank you ever so much! It´s been one hell of a week - lots of driving, plenty of smiles, even if getting all pieces together was a struggle. There have been so much work with white-tailed deer - I thought clubs would have been delighted to get some help, but no. Fortunately some welcomed the German group. And did our nature deliver?! It sure did. Plenty of moose sightings and to our delight - the group was anything but trigger happy. Not a single shot too far or at the wrong target - no wounded animals. One clean kill and lots of gorgeus pictures and videos of moose, white-tailed deer - memories to cherish. We already got some pics of dinner preparations; the hunters got a little bit of meat to go. We have been out and about all week; visit to the Hunters´ Association, Hunting Museum, Taxidermist, shooting range, Roselli, hare hunt and stalking venues. We have followed butchering, we have shot at running/attacking bear - tried several types of Benelli shotguns and rifles, seen the winner of the popular vote in trophy contest - to name but a few moments. It´s Sunday evening and tomorrow I´ll be back to regular office work (and hours, I might add), but I am super pleased how things eventually turned out - and I think my personal hunting community has again grown a bit. Thank you for participating. It´ll be my turn to go to a highseat next week, the season is also open for waterfowl and wood pigeons - so it´s the best time of the year for me :) The pics below are from Germany and Finland - hygiene has become an issue in Finland too, it has been really warm - so not field dressing before you have access to decent facilities is a good idea. |
13.02.2025 | Kevät on täällä // Spring´s here!! |
17.12.2024 | Kinkkukisaa ja talvista jahtia // Ham competititon & winter hunting |
26.11.2024 | Benelli Lupo, Swarovski Z8i ja/and 300 metriä/metres |
13.11.2024 | Ajojahdissa ja kytisjahdissa // Drive hunt and highseat stalking |
21.10.2024 | Tervitused Hiiumaalt! // Geese hunting in Estonia |
30.09.2024 | Erilaisia tapoja ja käytänteitä // Different clubs, various practises |
19.09.2024 | Sorsaa, hanhea ja peuraa // Mallard, goose and white-tailed deer |
08.09.2024 | Työntäyteistä aikaa // Busy at work |
22.08.2024 | Vuoden parasta aikaa // The Season is here! |
03.08.2024 | Osumia ja huteja // Hits and Misses |
Siirry arkistoon » |