Uutiset - News

Pitkästä aikaa ERÄMESSUT // Long time no see GAME FAIR @ Riihimäki

13.06.2022

Benelli -aseiden ja varaosien maahantuoja Teuvo Louhisalo Oy pyysi minua projektiin nimeltä Erämessut. Tavoitteena palvella Erämessujen kävijöitä tuoteuutuuksilla, kuten vaikkapa Benelli Lupo -pulttilukkokivääri, jossa mm. BE.ST-pinnoitteella 25 vuoden takuu ja jo alan vakiintuneet käsitteet, esimerkkinä Montefeltro-sarjan puoliautomaattihaulikot mataline kiskoineen ja pähkinäpuisine tukkeineen. Ja tietty ripaus luxusta tyyliin Raffallo Lord, jossa tukit on päällystetty nahalla.

Olin päivän koulutuksessa, jotta mallien ominaisuudet tulisivat tutuiksi ja osaisin yhdistää asiakkaiden tarpeet sopivaan työkaluun. Monille ulkonäkö on yhdentekevää, kunhan ase nousee, istuu ja toimii moitteetta. Katalogissa on yhteensä 94 (!!) eri mallia, päällekkäispiippuisia, puoliautomaattisia haulikoita, kivääreitä sekä pulttilukkoisena että puoliautomaattisina. Messuilla oli noin 70 asetta kaikkinensa, mukaanlukien Steyr-kiväärit ja pistoolit.

Kolmen vuoden tauon jälkeen ihmisillä oli ostohousuja jaloissaan, moni lähtikin messuosastolta suoraan kivijalkakauppaan - messuosaston aseet ovat aina toimintakelvottomia - mutta tosiostajia oli siis todella PALJON! Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen totesi, että ABC-koulutuksiin on tulijoita vaikka kuinka, myös Kivääri- ja Haulikkokoulu on lisännyt tarjontaansa vastaamaan lisääntyneeseen kysyntään.

Ihmiset halusivat kertoa kokemuksistaan Benelleistään, monella uskollinen työkalu oli palvellut jo useamman vuosikymmenen, toinen halusi päivitystä tai kokeilla päällekkäispiippuisten 828U-sarjaa. 20-kaliiperisen suosio on selvästi kasvanut; siksi moni halusi varsinkin kanalinnustukseen kevyempää kannettavaa. Mikä ettei; esimerkiksi Beccaccia (suom.lehtokurppa) on 24" piipuilla alle kolmikiloinen - ja miten näppärä. Ulosheittäjien sijaan aseessa on ulostyöntäjät; yhtään hylsyä ei siis singahda kanervikkoon tai pellolle etsittäväksi.

Lupo on Benellin pulttilukkoinen kivääri, jolle luvataan alle M.O.A:n tarkkuus, 25 vuotta ruostumattomuutta,  rekyylinvaimennusta, säädettävyyttä ja pitävää otetta karhennuksin. Minullekin on tulossa 6.5 creedmore - itse asiassa pidin kaliipereista pientä henkilökohtaista galluppia. Olen pähkäillyt em. ja .30-06 Spr:n välillä; tuo jälkimmäinenkin on nostanut päätään, vaikka vanhempi (1906-1970-luvun alkuun asti Yhdysvaltain merijalkaväen käytössä) onkin. Gallup, ammattilaiset ja harrastajat ovat kuitenkin saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että 6,5 CRD se on ja laitan tarvittaessa Helixiin 9,3 vaihtopiiput sitten joskus.

Osastollamme oli sekä vahvaa metsästyskäytännön osaajaa että kansainvälisellä tasolla meritoituneita ja sitten meitä tavan harrastajia - loistavassa hengessä hoidimme hienoa osastoa neljä päivää, mukana myös Benellin edustajat Italiasta. Vaikkeivat kaiketi ihan kaikki vitsit heille auenneetkaan, näkivät varmasti kuinka sitoutuneesti olimme mukana. Oli ihan parhaat messut, vaikkei muusta tarjonnasta isoa käsitystä olekaan, mutta Benellit - aseet ja ihmiset -  entistä enemmän mun heimoa :)

Team_Benelli.jpg


The biggest Game Fair in Finland takes place every other year in Riihmäki. There´s been a compulsory break due to COVID; but finally here - and about time, too! It was obvious, people wanted to interact and talk and meet - it sure has been too long since the last time. I was working on this fair project with the importer and was there all four days. And it was quite hectic at times.

People asking to update their current gear, many had been loyal Benelli owners for decades - and the importer is actually celebrating their 50th anniversary w/ Benelli this year! Some wanted to see and feel the 20 cal O/U (check out the super handy Beccaccia!!), which surprised me - and have to admit, it would be a great idea to have for upland hunting!

Lupo is Benelli´s bolt lock rifle, they also have a range of semi-automic rifles (Endurance & Argo). I will get my Lupo within a month or so and I did a little survey to find out what people would choose for caliber. I gave two choices I have had in mind; the 6,5 Creedmore or the .30-06 Springfield. Some suggested 9,3, but that is not (yet?) available. The 6.5 was overwhelming, and will also be my choice.  The Lupo offers a a lot of gun for the money; sub-M.O.A accuracy with a 3-shot group, BE.ST-guarantee 25 years of rustfree hardness for the metal parts, superior ballistic performance thru CRIO (cryogenic) treatment, reduced recoil thru Progressive Comfort and Combtech, adjustability thru Perfect Fitting and new generation checkering for firm grip. If that was not enough; also Picatinny two-piece rail, muzzle thread (14x1), double stack detachable 5-round magazine - all included! The retail price? At Ruoto € 1.695 eur.  Cannot wait to get mine!

26.11.2023Moraalista pohdintaa
12.11.2023Petojahtia ja Metsästäjäliittoa // About the controversy of hunting big predators
15.10.2023Mainio alku sorkkakaudelle / Off to a great start of the deer season
06.10.2023Huikeat kilometrit yhteisissä metsissä // Awesome miles in common property
01.10.2023Parhaat palat Saksasta // Looking back at wonderful Thuringia
13.08.2023Kisajärjestelyjä // Organizing a trap competition!!
31.07.2023Ei se mennyt niin... // Did not go as planned
16.07.2023Benellejä, Benellejä! // Benellis and more Benellis!
22.06.2023Kun ei vaan ehdi! // When there´s just not enough time!
14.06.2023Numerolappua selkään // Let´s compete!!

Siirry arkistoon »