Uutiset - News

Kaikki eläimet eivät kuulu Suomen luontoon!

07.08.2019

I Vieraslajit: minkki ja supikoira

Olin Metsästäjäliiton Uudenmaan piirin naisten pienpetoillassa, missä käsiteltiin minkin, supikoiran, ketun, näädän ja mäyrän metsästystä. Kaksi ensin mainittua ovat haitallisia vieraslajeja; tarhakarkuri ja Neuvostoliitosta levittäytynyt. Molemmat tuhoisia pesärosvoja, tehokkaita lisääntymään ja vaeltavat koko ajan pohjoisemmaksi. 

Metsästäjissä on omat heimonsa, jotka ovat vihkiytyneet näiden pienpetojen poistamiseen - aikaa ja vaivaa säästämättä. Pistoolien ja revolvereiden lupakäytäntö on koko ajan tiukentunut, mutta toivottavasti myös pinta- ja luolapyytäjät edelleen saavat kunnon työkalut kohtuullisessa ajassa - varsinkin saaristoissa minkit tyhjentävät hälyttävällä tahdilla lintusaaria. Supikoira puolestaan on lisäksi tautiriski - kapi, rabies, loistaudit... 

Koulutuksessa käsiteltiin levinneisyyttä, jälkien tunnistusta, tapoja ja pyyntimuotoja. Minkin pyynnissä saa käyttää lehtipuhallinta ja se saakin eläimen liikkeelle - tosin tarkkana saa olla, vilaus vain ja minkki on puikkelehtinut uuteen kivenkoloon. Supikoira ei välitä puhaltimista, sitä pyydetään loukuilla ja luolastoista koirilla. Arvostan suuresti luolapyyntiä harrastavia - se jos mikä vaatii sitkeyttä! Sekä supikoira että minkki ovat haitallisina vieraslajeina poistolistalla ympäri vuoden. Aito luonnonsuojelija tappaa molemmat tavattaessa!

Näätää ja mäyrää koskevat eri säännöt - ne kun kuuluvat Suomen luontoon. Näädän turkis on kauneimmillaan sydäntalvella - turkin vuoksi niitä pyydetään ja kantaa rajoittamalla saadaan taas lisää mahdollisuuksia metsäkanalinnuille. Mäyrä voi tehdä suurtakin tuhoa kaivellessaan onkaloita rakennusten alle ja hieno nahkahan silläkin on. Minulla ei ole erityistä intohimoa kumpaiseenkaan, siitä huolimatta, että mäyrän tekosia on jouduttu eläinlääkärissäkin paikkailemaan. Niillähän on rauhoitusaikakin, toisin kuin minkillä ja supikoiralla.

II Vahinkoeläimiä

Työpaikalla on luomuun siirtymässä oleva navetta, joka on pihattomallinen. 60 lypsävän ja nuorkarjan lisäksi siellä asustaa satapäinen lauma naakkoja. Voisi ajatella ensi hätään, että antaa asua - mutta sitten kun ajattelee tarkemmin, niin eroonhan niistä olisi päästävä. Ranskalaisilla ja saksalaisilla maitotiloilla käyneenä voin todeta, että meikäläinen maitohygienia on HUOMATTAVAN korkeatasoista - yli 95% suomalaistuottajista tuottaa parasta e-luokan maitoa. Niin meidänkin tilamme. Linnut muodostavat merkittävän riskin ja siksi niistä olisi päästävä eroon. Naakka on fiksuna lintuna varsin immuuni millekään pelotteille, joten tänään väijyimme niitä haulikoiden kanssa. Niitä on näkynyt valtavina laumoina, muttei tietenkään tänään. Navetassa niitä istuskeli edelleen, mutta ihan helposti niitä ei sieltäkään saa ulos - lehmiä liiemmälti häiritsemättä. Sanottakoon heti samantien, että ampuminen ei huolestuttanut karjaa ollenkaan! Neljä asetta ja mun koirat (jopa 12-vuotias mukana!!) saimme talteen puolentusinaa naakkaa, ja ehkä vähäksi aikaa pelkoa liikuskella navetan lähistöllä?

Kaikki koirat noutavat naakkaa moitteetta, vaikka siitä höyhentä irtoaakin. Eiköhän ne sorsatkin tule samaan tapaan käteen, kun 20.8. koittaa!

Tauolla.jpg

07.04.2024Kiväärikisakausi avattu! // Opening my rifle competition season!
30.03.2024Erämessut Goes Range - Benelli Show
09.03.2024Saksan terveisiä! // Grüβe aus Deutschland!
01.01.20242024!!!
26.11.2023Moraalista pohdintaa
12.11.2023Petojahtia ja Metsästäjäliittoa // About the controversy of hunting big predators
15.10.2023Mainio alku sorkkakaudelle / Off to a great start of the deer season
06.10.2023Huikeat kilometrit yhteisissä metsissä // Awesome miles in common property
01.10.2023Parhaat palat Saksasta // Looking back at wonderful Thuringia
13.08.2023Kisajärjestelyjä // Organizing a trap competition!!

Siirry arkistoon »