Uutiset - News

Sananen asedirektiivistä

Ammunta ja metsästys ovat harrastuksia, aivan samanlaisia harrastuksia kuin vaikkapa ratsastus tai jääkiekko tai purjehdus. Harrastaminen on mahdollista vain jonninmoisilla sijoituksilla ja luonnonvarojen resursseilla; esim.lenkkeilyyn tai luonnonvesissä uimiseen vähemmän, ralliautoiluun enemmän. Tarvitaan jonkin verran rahaa, olosuhteet ja.

Vastuullisuutta. Omasta ja muiden turvallisuudesta, sekä fyysisestä, henkisestä että omaisuuden turvasta. Metsästyksessä onnistuneen riistalaukauksen päätteeksi eläin kuolee ja se syödään, käytetään muutoin hyväksi tai kantaa on rajoitettu vahinkojen estämiseksi; esim. ASF-potentiaalinen villisika tai paaleja hajottavat vahinkolinnut tms. On perustuslaillinen oikeutemme elää ja olla rauhassa, sinä, minä, läheiset. Edelleen perustuslaissa on velvoitteena huolehtia ympäristöstä. Siksi metsästystä rajoitetaan kestävän kehityksen periaatteita noudattaen ja ampumaratojen sijainti ja käyttö on viranomaispäätösten alla. Ja nehän täytyy aina perustella, eivätkä perustelut voi perustua mihinkään muuhun kuin lakiin ja asetuksiin.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa ja vallan käyttöä. EU-tasolla EU-parlamentti, komissio ja unionin neuvosto sanelevat miten ympäristöasioita pitää edistää, miten kansalaiset voivat tai eivät voivat omistaa aseita; uusi asedirektiivi hyvänä esimerkkinä. Suomalainen eduskunta toki kansallisesti joitakin asioita vielä voi päättää; vaikkapa verotusta tai sosiaaliturvaa koskien, tahi panna direktiiviä täytäntöön tiukemman kaavan mukaan, mutta fakta on, että juridisesti olemme EU:n toimivallan alla.

Asedirektiivi astuu voimaan huomenna 15.7.19. Direktiivi antaa ne vaatimukset, jotka kansallisessa lainsäädännössä (so. ampuma-aselaki 1/1998) on täytettävä. Uutta on mm.lipasrajoitukset ja uudet määritelmät pitkille ja lyhyille aseille (AseL 1:6 a §), deaktivoinnille jne. Taustalla on tietysti halu estää terroriteot ja politiikassa vaikuttamisen konkreettinen muoto on kiristää lainsäädäntöä. Ja eihän siinä mitään vikaa ole, sehän on politiikkojen työtä. Mutta oleellista on, että päätökset olisivat perusteltuja tutkitun tiedon näkökulmasta. Nythän esimerkiksi luovuttiin ns.psykologisesta testistä, koska siitä ei todettu olevan mitään hyötyä. Eli virheetkin voidaan korjata, jos halutaan.

Kellään ei varmastikaan ole mitään sitä vastaan, että aseiden säilyttämiselle on rajat tai että väkivaltarikokset tai (mielen)terveysongelmat vaikuttavat aselupiin, mutta mikä ero on sillä, tuleeko esimerkiksi hankkineeksi tavallisen päällekkäispiippuisen vaiko puoliautomaattihaulikon? Miksi pitää sitoutua tiettyyn toimintatapaan, kun ei välttämättä voi tietää, minkälaisia aseita - erityisesti käytettyjen markkinoilla - on siinä vaiheessa, kun lupalappu on viimein kädessä? Toinen asia, mikä ihmetyttää on joissakin tapauksissa esille tullut "aseiden maksimimäärä" - missä menee se raja, jossa x kpl on vielä ihan ok, mutta X+1 ylittää jo sallitun rajan? Mihin tämä (harkinta) perustuu?

Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, minkälaisia linjauksia poliisihallinto antaa asedirektiivin soveltamiselle ja miten tämä kaikki nyt sitten vaikuttaa mihinkin. Tavan harrastaja ehkä, toivottavasti, saa jatkaa ihan niinkuin ennenkin, mutta sanotaan se nyt vielä kerran: ei pidä tehdä ammunnasta eikä metsästyksestäkään mitään erikoisasiaa, kyse on harrastuksesta, jota on harrastettava fiksusti ja filmaattisesti. Ja toisinkinpäin, jos ampumaradan käyttöajaksi on radan ympäristöluvassa - jos sellaisen hankkiminen on vaadittua lain perusteella - määritelty sunnuntai, voi siellä tavallisena sunnuntaina ampua. Eikä silloin pidä erehtyä hankkimaan kesämökkiä ampumaradan läheisyydestä, jos ammunta sunnuntaiehtoona saattaa häiritä.